torstai 4. helmikuuta 2010

Viime yönä se tuntui todelliselta.

Näen usein erittäin toden tuntuisia unia, ja yleensä muistan jotkin unet erittäin yksityiskohtaisesti. Viime aikoina olen nähnyt usein unta siitä kuinka petän nykyistä poikaystävääni erään sellaisen miehen kanssa jonka kanssa meillä jäi juttu pahasti kesken kun tapasin nykyisen mieheni.

Eilisessä unessa juhlimme mieheni Jontun syntymäpäiviä, juhliin oli luonnollisesti kutsuttu myös Eero (mies jonka kanssa asiat jäi kesken). Aluksi yritin vältellä Eeroa kaikin tavoin, koska Eero oli tyttöystävänsä kanssa liikkeellä. Jossain vaiheessa päätin yhtäkkin kuitenkin haluta selvittää asiat ja ajauduimme Eeron kanssa rajuun riitaan jonka päätteeksi ajauduimme kiivaaseen suuteluun ja loput saatte mielikuvitella :) Siltä istumalta jätin Jontun ja Eero jätti tyttöystävänsä. Jonttu suuttui niin raivokkaasti, että halusi tappaa meidät molemmat, mutta Eeron tyttöystävä ei reagoinut millään tapaa. Pääsimme karkuun ja vietimme yön Eeron luona. Aamulla lähdin selvittämään välikohtausta niin Jontun kanssa kuin vanhemmillenikin ja kun halusin lähteä Eeron luokse takaisin tuli tielle aina jokin este, ei mikään kovin suuri mutta matkanteko pitkittyi ja pitkittyi. Joissain unissa en ole enää koskaan päässyt miehen luokse takaisin, mutta tässä unessa pääsin ja olin erittäin onnellinen. Herätessäni tunsin erittäin suurta ahdistusta.



Olen lukenut jostain unia selittävästä oppaasta, että tälläisistä pettämisunista täytyy nauttia, koska ne eivät tarkoita oikeasti mitään. Mutta en tiedä, joka ikinen kerta uni tuntuu vain enemmän ja enemmän todelta.

Toinen uni minkä muistan erittäin elävästi koskee Setääni joka sairastui muutama viikko sitten vakavasti. Työskentelen itse sisätauti osastolla ja unessani olin työpaikallani. Setäni oli unessani niin sairas, että selvitääkseen hän tarvitsi uuden sydämen, Setäni oli teho-hoidossa hengityskoneessa. Oli yöaika ja olin työpaikallani, mutta en siis töissä vaan varastamassa uutta sydäntä sedälleni. Olin kuullut, että osastolla oli kuollut potilas aivan äskettäin ja tiesin, että jos saan sydämen kuolleelta potilaalta setäni selviäisi. Hiippailin vainajan luokse ja sain sahattua rintakehän auki ja varastettua sydämen,vaikka osaston yöhoitajat olivat aivan seinän takana. Sain jopa suljettua rintakehän ilman, että siihen jäi minkäänlaista jälkeä avauksesta. Tämän jälkeen hiivin teho-osaston huuhteluhuoneeseen jonne jätin varastamani sydämen ja josta tiesin että tehon hoitajat löytäisivät sydämen ja se ehdittiin siirtää sedälleni ajoissa ja hän selviytyisi. Tunsin kuitenkin koko unen ajan valtavaa ahdistusta kiinnijäämisestä, samoin herätessäni.
Tähän uneen en ole osannut etsiä selitystä.



Etenkin näiden pettämisunien jälkeen koen suurta tarvetta soittaa ihan oikeasti Eerolle, mutta tiedän että hän seurustelee eikä minulla ole oikeutta ruveta sotkemaan hänen elämäänsä näillä omilla hömpötyksilläni. Onko normaalia että ihminen näkee unta toisesta? ja mitä minun sydämen varastaminen tarkoittaa? apua kaivataan jos joku osaa unia selittää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti